Nyt täytyy kirjoittaa mieltäni ihmetyttävästä ilmiöstä, nimittäin hevosen ruokinnasta ja lähestymisestä. Jaa mitä kummaa noissa on? No ei mitään, jos ruokinnan suorittaa siihen valtuutettu henkilö, ja laitumelle menevät myöskin vain ne ihmiset, joilla sinne on asiaa.
Vanhempieni naapurissa (/meidän pihallamme) kesän asusteleva Herra D. on saanut kokea jo ties minkälaista lähestymistä varmaankin suurimmaksi osaksi hyvää tarkoittavilta, mutta kovin ymmärtämättömiltä ihmisiltä. Muutaman mainitakseni; joku oli kuulemma ottanut tavakseen viedä vaaleaa leipää joka-aamuisella lenkillään herralle (tämän kuulimme D:n laidunmaan omistajalta), toinen, aikuinen nainen, taas tunki parivuotiaan poikansa kanssa laitumelle, ja heitti pojan hevosen selkään, sillä "Hän haluaa ratsastaa!", kolmas löytyi seisomasta laitumen vierestä käsiään yhteen hakaten. Siis mitä ihmettä?!
Kuulin parhaan ystäväni avopuolisolta (joka on itse hevosenomistaja), että tämä on varsin yleinen ilmiö. Paljon on kuulemma tapauksia, joissa lapset innostuksissaan menevät itsekseen laitumelle asti hevosen jalkoihin. Missä on järki, nimittäin meidän aikuisten? Missä kohtaa tulee mieleen, että hevonen on jotenkin yhteistä omaisuutta, jota voi käydä häiritsemässä kotonaan laitumella, kun itsellä tekee mieli? Tai että sitä sopii luvatta ruokkia? Kuka korvaa mahdolliset molemminpuoleiset vahingot, kun pieni lapsi tallustaa innostuksissaan hevosta kohti jääden pelästyneen eläimen alle? Ei entisessä työpaikassani tarvinnut hetkeäkään pelätä, että joku menisi tekemään liian läheistä tuttavuutta hevosten kanssa, sen sopimattomuudesta oli varmana puhuttu lapsille (ja aikuisille). Eikä yksikään aikuinen myöskään käynyt pelottelemassa kaviokuntaa, satunnaiset lenkkeilijätkin ihastelivat rauhallisesti kohteliaan etäisyyden päästä.
Eli siis vielä yhteenvetona: laidun on hevosen koti, ja kenenkään kotiin ei mennä luvatta. Hevonen on saaliseläin, jonka ensimmäinen luontainen reaktio sen mielestä jännään asiaan on pakeneminen. Hevonen on monisataakiloinen otus, joka saa aikaan tahtomattaan pahaa jälkeä (eikä todellakaan olisi survonut sinua muusiksi, jollet olisi tunkeutunut sen laitumelle). Hevonen on eläin, joka ei osaa sanoa "Kiitos ei, syön vain sen verran ruokaa, joka on minulle hyväksi, ja omistajani tietää sen.", joten todennäköisesti se ottaa mielellään tarjoamat herkkusi, saattaa vielä innostuksissaan puraista sormeasikin kaupan päälle. Ajattelisitko asiaa näin: meitä on varoitettu varmasti jokaista lapsena siitä, ettei miltään namusediltä tai huumeheikeiltä saa ottaa herkkuja, no, tässä tapauksessa sinä olit se namusetä.
Saatan kuulostaa ikävältä, mutta tarkoitukseni on vain kertoa, mikä on sopivaa ja mikä ei. Hevoset ovat ihania olentoja, ja jos haluat lähestyä sellaista (mikä on erittäin ymmärrettävää), muista lähestyä ensimmäisenä omistajaa (jokaisella hevosella on sellainen). Häneltä saat ohjeet siihen, millaista tuttavuutta hänen hevosensa kanssa sopii tehdä (jos sopii), kunnioitathan sitä. Ihania ja soveliaita hevoskokemuksia kaikille! :)
Kiitokset ohjekuvista MLP Ponyville-korulleni Breezie Dreamsille.
