Piti vähän vauhkota työstä, tai sen puutteesta. Samasta aiheesta viäntelin kirjoituksen silloinkin, kun kännykkä päätti olla yhteistyöhaluton, joten tämä mennee jo vanhasta muistista.
Mä olen melko (mitä sitä nyt kainostelemaan) sisäis-yrittäjämäinen ja reipas työntekijä ilman työpaikkaa. Ja ilman selkeyttä siitä pirkeleen "omasta alasta". Katsos kun on monta kiinnostavaa juttuja, ja sitten niissä taas ne omat miinuksensa, kuten esimerkiksi työllistävyys (kyllähän mä uskon, että jos on vaan jumalattoman hyvä [ja käy hieno mäihä ja/tai tuntee oikeat ihmiset], saa kyllä töitä alalla kuin alalla, ehkä. Nyt on kuitenkin vielä hommat hakusessa, ja aatoksia kaihertamassa. Prkl miten se voikin olla niin, että itseään mittaa hirveästi työn kautta, ei muita?! Kyllästyttää tämä joutilaisuus, kun tahtoisi vaan päästä hommiin, höpinää tötteröön, hei (bonjaakste?)!
Lisäksi stretsiä aiheuttivat tällä viikolla selailemani työnhakuilmoitukset (tällä hetkellä käyn alanhakukurssia, joten vielä lähestulkoon loppuvuosi käy "selkeillä sävelillä"), joita a) oli aika helkkaristi, kun oikein kaivoi (jee!) b) hitsinvit..sin jättimäinen osa niistä sisälsi viikonloppuvuoroja (vatsahaava, vatsahaava! :(). Minun söpöläiseni, parisuhteeni toinen osakas, sijaitsee fyysisesti vähän alle 200 km päässä päämajastani, joten viikonloppuaika on ainoaa mahdollista seurusteluaikaamme. :/ Muutto suuntaan tai toiseen ei ole tällä kohtaa vielä ajankohtainen, eikä ihan mahdollinenkaan, joten voin kyllä tehdä toistaiseksi vaikka mitä yötöitä, mutta viikonlopputöitä en tee.
Välillä tekisi mieli vain repiä tukkaa ja meuhkata, että miten sen hyvän työn löytäminen voi olla näin pirun vaikeaa ja mieltä alentavaa, mutta mitä sekään mihinkään auttaisi, kärsisi jo valmiiksi kovia kokenut vaalennettu tiikerinharjakseni suotta. Uskon, että kaikki järjestyy enemmän kuin paremmin jossain kohtaa, sitä järjestystä tavoitellessa pitäisi vaan koittaa pitää itsestään huolta ja nauttia elämästä. Sillä yks pahimmista virheistä elämässä on jättää se elämättä murehtiessaan sitä sun tätä.
P.S. Naapurin suloinen westievauva koitti päästä salamatkaajaksi autooni emäntänsä ja minun jutellessa niitä näitä, ja jouduin nostamaan näppärän karvapeppusen pari kertaa sieltä ulos. Syliinkin olisi voinut olla kiva päästä, ainakin tassujen vimmatusta vihmomisliikkeestä päätellen. Koira kuulemma on alkanut myös harrastaa oveni takana käymistä, aina kun ovat emäntänsä kanssa päässeet kotirappuun lenkin jälkeen. :)
P.P.S. Ratkaisin tämän asian hakemalla kaupasta oikean siveltimen (oli vielä alet päällä, yes!), ja alan nyt sit selvitellä tuon väärän palautusta. Toivottavasti menee juttu niin, että viitsii jatkossakin vielä tuolta mielellään tilata. Mutta itse aineesta ja siveltimistä: HUIPPUA! Sain treffaamani skeptisen siskonkin ylipuhuttua antamaan vielä tsäänssit mineraaleille, ja niin, I'm in lööv. ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti